Logo DSV
Pyydä tarjous

Winledillä on lähes 20 komponenttitoimittajaa ympäri maailmaa, joten se tarvitsi apua toimitusketjunsa kanssa. 

Yritys oli kasvattamassa omaa varastoaan ja suunnannut katseensa myös vientiin.

Kyse ei ollut vain tilasta vaan myös toimitusten tarkkuudesta. Winled on ylpeä suorituskyvystään, ja se tarvitsi pätevän kumppanin avustamaan laajentumisessaan. Tarjouskilpailun jälkeen Winled valitsi DSV:n vaikuttuneena DSV:n paikallisesta päätöksenteosta ja joustavuudesta.

DSV:n kaikki kolme divisioonaa yhdistivät voimansa toimittaakseen Winledille oikeanlaisen paketin. Sisääntuleva rahti saapuu sekä maanteitse että lentäen, ja DSV Solutionsin tiimi huolehtii varastoinnista ja logistiikasta. DSV hoitaa myös tuotteiden paikallisen jakelun Suomessa.

 Mielestäni olemme nyt saavuttaneet erittäin hyvän suoritustason, ja odotan sen parantuvan edelleen."

Ville Reijasalo, Winledin toimitusjohtaja

Winledin laajentuessa DSV pystyy helposti huolehtimaan myös vientikuljetuksista.

Tietoa Winledistä

Vuonna 2009 Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkiin Tampereelle perustettu Winled tuottaa ja myy valaistusratkaisuja. Sen valaistussuunnitteluohjelmisto LIGHTS on lisäosa Revit® Architecture -sovellukseen, joka on arkkitehtien ja rakennussuunnittelijoiden suosituin suunnitteluohjelmisto kaikkialla maailmassa. Markkinoilla ei ole toista täysin vastaavaa ohjelmaa. Kun arkkitehdit lisäävät Winled-valoja suunnitelmiinsa, yritys odottaa tilaustensa kasvavan merkittävästi.

Kysymyksiä?

Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Ota yhteys, löydämme tarvitsemasi ratkaisun.

Contact us Solutions