Keski-Euroopan lumikaaos aiheuttaa haasteita kuljetuksille
Runsas lumentulo aiheuttaa isoja haasteita erityisesti Saksassa, mutta myös muualla Keski-Euroopassa. Junaliikenteen häiriöt vaikuttavat Italian kuljetuksiin ja viiveet ovat mahdollisia.
Runsaat lumisateet ovat aiheuttaneet vaikeuksia useissa Euroopan maissa. Lumi peittää maan suuressa osassa Eurooppaa, mikä on vuodenaikaan nähden poikkeuksellista.
Saksassa voimakas lumentulo on aiheuttanut isoja haasteita Baijerin alueella ja erityisesti Münchenissä. Münchenin lentoasemalla peruttiin satoja lentoja viikonloppuna. Saksan rautatieyhtiö Deutsche Bahn kertoi, että Münchenin päärautatieasemaa ei voida käyttää lumen takia. Rautatieliikenteessä on ongelmia koko alueella.
Rautatieliikenteen ongelmat vaikuttavat erityisesti Italian kuljetuksiin, joista iso osa hyödyntää rautatiekuljetuksia. Viiveet ovat todennäköisiä Italian vienti- ja tuontikuljetuksissa viikolla 49 (4.–10.12.). Viiveet ja häiriöt ovat mahdollisia myös muissa Keski-Euroopan kuljetuksissa.
Voit seurata lähetyksiäsi kätevästi myDSV-portaalissa tai myDSV Track&Trace -palvelussa ilman tunnuksia. Pahoittelemme tilanteesta mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä!
-
Seuraa lähetystäsi myDSV:ssä
Voit seurata DSV-lähetystäsi kätevästi verkossa myDSV-portaalissa ilman tunnuksia.
Seuraa lähetystäsi -
Seuraa lähetystäsi Connectissa
Seuraa Schenker-lähetystäsi tai pakettilähetystäsi kätevästi Connect-palvelussa.Seuraa lähetystäsi -
Digitaaliset ratkaisut
DSV:n digitaalisten ratkaisujen avulla hallitset koko toimitusketjuasi.
Tutustu digitaalisiin ratkaisuihin -
Kuinka voimme auttaa?
Voimmeko auttaa sinua tarjouspyynnön kanssa tai vastata kysymykseesi?Ota meihin yhteys
Kysymyksiä?
Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Ota yhteys verkossa tai tai katso paikalliset yhteystiedot. Löydämme yrityksellesi parhaan ratkaisun!