Global Transport and Logistics

FI / FI

myDSV

Arkipyhät ja tuleva lomakausi vaikuttavat kuljetuksiin

Tuleva kesä ja lomakausi tuovat myös ajankohtaan kuuluvat haasteet Euroopan tavaraliikenteeseen. Myös kevään useat arkipyhät vaikuttavat liikenteeseen.

Euroopan maantiekuljetukset

Rahtivolyymit kasvavat jo ennen kesälomakautta, ja lomakaudella myös henkilömatkustajien liikenne lisääntyy. Tämä aiheuttaa lauttakapasiteetin riittämättömyyttä erityisesti sesonkiviikoilla, kun henkilömatkustajien määrä on tavallista suurempi. Kesälomakaudella muutaman päivän viiveet ovat mahdollisia Euroopan liikenteissä.

Teemme parhaamme ennakoidaksemme kesän poikkeusolosuhteet, jotta kuljetuksemme sujuisivat koko lomasesonginkin ajan mahdollisimman normaalisti. Toivomme kuitenkin, että otatte asian huomioon omia toimitusaikataulujanne suunnitellessanne.

Arkipyhät ja poikkeukset aikatauluissa

Erityisesti touko- ja kesäkuussa on useissa Euroopan maissa arkipyhiä, jotka lyhentävät työviikkoja ja aiheuttavat viiveitä kuljetuksiin. Monissa maissa on sekä pyhien että paikallisen lomakauden aikana käytössä raskasta liikennettä koskevia ajorajoituksia ja jopa ajokieltoja.

Helatorstai 29.5. on arkipyhä monissa Euroopan maissa. Lisäksi maanantai 26.5. on pyhäpäivä Isossa-Britanniassa. Myös kesäkuussa Euroopassa on useita arkipyhiä. Katso listaus Euroopan maiden arkipyhistä vuonna 2025.

Juhannuksen aikaan on hyvä huomioida seuraavat poikkeukset:

  • Viennissä viimeinen lastauspäivä Suomessa ennen juhannusta on torstai 19.6., paitsi Latvian viennissä viimeinen lastauspäivä on tiistai 17.6.
  • Tuonnissa viimeinen lastauspäivä Ruotsissa ja Norjassa ennen juhannusta on keskiviikko 18.6. Muiden maiden lastauksissa ei ole poikkeuksia.

Italian kuljetukset elokuussa

Italiassa lomakausi painottuu elokuun viikoille 32–34, jolloin emme operoi normaalisti. Tarvittaessa pyrimme palvelemaan erikoisjärjestelyin. Lomakauden aiheuttamien haasteiden vuoksi toimimme rajatulla kapasiteetilla. Suosittelemme tilaamaan kuljetukset hyvissä ajoin. Varmistattehan vastaanottajan aukioloajat ennen lähettämistä, sillä varastoinnista ja turhista noudoista voi aiheutua lisäkuluja.

Kappaletavaralähetykset, Italian vienti

  • Viimeinen lähtö Suomesta Etelä-Italiaan (postinumerot 00-09 & 50-99) ennen lomakautta on tiistaina 29.7 ja Pohjois-Italiaan (postinumerot 10-49) perjantaina 1.8.
  • Ensimmäinen lähtö Suomesta Italiaan lomakauden jälkeen on perjantaina 15.8.

Kappaletavaralähetykset, Italian tuonti

  • Viimeinen lähtö Italiasta Suomeen ennen lomakautta on perjantaina 8.8. (kaikki terminaalit).
  • Ensimmäinen lähtö Italiasta lomakauden jälkeen on torstaina 21.8. (kaikki terminaalit)

Italian täydet- ja osakuormat, vienti ja tuonti

Täysiä- ja osakuormia lastaamme lomakaudella mahdollisuuksien mukaan erikoisjärjestelyin. Viimeinen normaali lähtö täysille- ja osakuormille on viikolla 31 (28.7. alkava viikko) ja ensimmäinen normaali lähtö lomakauden jälkeen viikolla 34 (18.8. alkava viikko).

Ranskan, Espanjan ja Portugalin kuljetukset elokuussa

Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa lomat painottuvat viikoille 33-34, jolloin noudot ja jakelut etenkin turistialueilla ja rannikkokylissä ovat haasteellisia ajorajoitusten ja ruuhkien vuoksi. Pyrimme operoimaan normaalisti myös viikoilla 33-34, mutta viiveet kuljetuksissa ovat mahdollisia.

Seuraa lähetyksiäsi

Voit seurata lähetyksiäsi kätevästi verkossa myDSV-asiakasportaalin kautta. Mikäli sinulla on kysyttävää, ota yhteys omaan DSV-yhteyshenkilöösi.

Kysymyksiä?

Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Ota yhteys verkossa tai soita p. 020 738 8388, löydämme yrityksellesi parhaan ratkaisun.

Contact us