DSV - Global Transport and Logistics

Brexitin toinen vaihe käynnistyy 1.1.2022

Brexitin uuden vaiheen myötä Ison-Britannian tuonnissa ja viennissä otetaan käyttöön täysi tullitarkastus.

Big Ben & Westminster Abbey, Lontoo
Melkein vuosi on kulunut siitä, kun Brexit-siirtymäkausi päättyi ja Iso-Britannia erosi virallisesti EU:sta.

Brexitin ensimmäisenä vuonna on ollut voimassa kevennetty toimintamalli, joka on antanut yrityksille mahdollisuuden lykätä täysimääräistä tulliselvitystä valvomattomien tavaroiden tuonnissa Isoon-Britanniaan. 1.1.2022 Brexitin toinen vaihe astuu voimaan, mikä tarkoittaa, että täysi tullivalvonta ja uusi rajatoimintamalli otetaan käyttöön.

Olemme tehneet useita toimenpiteitä varmistaaksemme sujuvan siirtymisen uuteen toimintamalliin. Vielä tällä hetkellä emme voi tarkasti ennustaa, mitä seurauksia Brexitin toisen vaiheen käynnistyminen aiheuttaa, mutta odotamme, että sillä on vähäisempi vaikutus markkinoihin kuin edellisellä. On kuitenkin oletettavaa, että alkuvaiheessa muutos hidastaa tullausprosesseja ja tulee siten viivästyttämään kuljetusten perillemenoa. Nk. Pre-lodgement- eli ennakkotullausmalli ei tule koskemaan Suomen ja Englannin välisiä reittejä.

Lue DSV Groupin sivuilta, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, jotta siirtyminen Brexitin toiseen vaiheeseen sujuisi mahdollisimman kitkattomasti.

Lisätietoja
Jos olet asiakkaamme ja haluat tietää tarkalleen, kuinka Brexitin toinen vaihe vaikuttaa sinun yrityksesi toimintaprosesseihin, ota yhteys DSV-yhteyshenkilöösi.

Jos et vielä ole DSV:n asiakas, mutta haluat tietää, mitä voimme tehdä yrityksesi hyväksi, ota pikaisesti yhteys myyntihenkilöstöömme. Yhteystiedot löydät täältä.