Global Transport and Logistics
Valitse maa

Valitse maa

myDSV

Kiinan heikentynyt koronatilanne hidastaa kuljetuksia

Eri puolilla Kiinaa on tiukkoja liikennerajoituksia, Shanghain koronasulkua jatketaan toistaiseksi

Shanghai, Kiina

Kiinassa on havaittu kasvava määrä koronatapauksia, joista suurin osa Shanghain, Yulinin ja Guangdongin alueilla. Tartuntatapausten vuoksi eri puolille maata on asetettu mm. tiukkoja rajoituksia raskaalle liikenteelle.

Shanghaissa tartuntaluvut ovat korkeimmat kuin milloinkaan aikaisemmin pandemian aikana. Viranomaiset määräsivät Shanghain alueelle 2-vaiheisen koronasulun ajalle 28.3.-5.4., mutta koronasulkua on päätetty jatkaa toistaiseksi, koska kaupungin koronatapaukset ovat nousseet uuteen ennätykseen. Työpaikat pysyvät suljettuina ja ihmiset kodeissaan kunnes päätös kumotaan.

Sululla on vaikutuksia myös Shanghain kaupunkialueen ulkopuolelle, jonka vuoksi tehtaat ja tuotantolaitokset ovat joutuneet rajoittamaan toimintaansa. Tuotantomäärien laskun odotetaan ennen pitkää laskevan myös kuljetuspalveluiden kysyntää.

Rajoitukset aiheuttavat Kiinan tuonti- ja vientikuljetuksiin viivästyksiä, joiden kestoa on tällä hetkellä mahdotonta arvioida. Seuraamme tilanteen kehitystä ja tiedotamme sen mahdollisista muutoksista. Tutustu tarkemmin merirahdin ja lentorahdin tilannekatsauksiin:

Merirahdin ja lentorahdin tilannekatsaus 12.4.

Merirahti:
Molemmat Shanghain konttisatamat, Yangshan ja Waigaoqiao, ovat auki, mutta vain osittaisella kapasiteetilla sulun aiheuttaman työvoimapulan vuoksi. Laivojen odotusajat ovat pitkittyneet ja varustamot ovatkin alkaneet jättää Shanghain satamakäyntejä väliin. Shanghain kappaletavaraterminaalit ovat edelleen poissa käytöstä.

Koronasulkuja on otettu käyttöön myös Shanghain ulkopuolisissa kaupungeissa. Esim. Kunshanin sulku jatkuu toistaiseksi ja Taicang on suljettu 11-17.4.

Lentorahti:
Shanghain lentokenttä on edelleen auki, mutta operoi vajaalla miehityksellä, ja valtaosa lentoyhtiöistä on rajoittanut lentoja Shanghain lentokentälle. Rahti pyritään ensisijaisesti reitittämään muiden lentokenttien kautta.

Maantiekuljetukset Kiinassa:
Maantiekuljetuksiin vaikuttavat sulkutoimenpiteet vaikuttavat laajoilla alueilla Itä-Kiinassa. Shanghain lisäksi Jiangsun ja Zhejiangin maakunnat ovat sulkeneet valtateitä.

Rekkakuljetusten saatavuus ja hinta on tarkistettava tapauskohtaisesti.

Merirahdin ja lentorahdin tilannekatsaus 6.4.

Merirahti:
Merirahdin tilanteessa ei ole merkittäviä muutoksia. Täydet kontit (FCL) pystytään edelleen laivaamaan Shanghain sataman kautta.  Kappaletavaraliikenne (LCL) on siirtynyt käyttämään muita satamia, erityisesti Ningboa.

Lentorahti: 
Shanghain lentokenttä on edelleen auki, mutta operoi vajaalla miehityksellä, ja valtaosa lentoyhtiöistä on rajoittanut lentoja Shanghain lentokentälle. Rahti pyritään ensisijaisesti reitittämään muiden lentokenttien kautta.

Merirahdin ja lentorahdin tilannekatsaus 1.4.

Sulku Shanghain itäisellä puoliskolla (Pudong) jatkui vielä tänään 1.4. Samalla aloitettiin läntisen puolen (Puxi) sulku, jonka on määrä kestää 5.4. saakka.

Kaupungin suurin lentokenttä ja satama sijaitsevat Pudongin puolella. Suurin haaste on edelleen maantiekuljetuksissa, sillä autojen saatavuus on heikko eikä kaikkia tieyhteyksiä voi käyttää. Lisäksi kuljettajilla on riski joutua karanteeniin mikäli ovat liikkuneet Shanghain alueella.

Rajoitteiden vuoksi satama sekä lentokenttä ovat alkaneet ruuhkautua, ja kasvava määrä aluksia odottaa pääsyä satamaan lastausta tai purkua varten. Iso osa lentoyhtiöistä ei operoi Shanghain lentokentälle viranomaismääräysten vuoksi ja rahti pyritään reitittämään Shanghain ulkopuolella sijaitsevien lentokenttien kautta.

Merirahdin ja lentorahdin tilannekatsaus 28.3.

Shanghaissa tartuntaluvut ovat korkeimmat kuin milloinkaan aikaisemmin pandemian aikana. Viranomaiset ovat määränneet alueelle 2-vaiheisen koronasulun väestön testauksen ajaksi. Ajalla 28.3.-1.4. koronasulku koskee Shanghain itäosaa (Pudong) ja Shanghain länsiosa (Puxi) on vuorostaan koronasulun piirissä 1.4.-5.4. Sulkujen aikana paikallisten yritysten ja tehtaiden on keskeytettävä toimintansa tai henkilökunnan on työskenneltävä etänä. Vielä on epäselvää, riittääkö 9 päivää siihen, että tilanne saadaan hallintaan.

Merirahti:

Tärkeimmät terminaalit ja satamat toimivat, vaikkakin rajoitetulla kapasiteetilla. Suurimmat haasteet syntyvät sisämaan maantiekuljetuksista, vaikka ainakin toistaiseksi myös Shanghain ulkopuolella operoivat kuljetusliikkeet saavat tuoda täysiä kontteja ja trailereita kaupungin alueelle.

Sen sijaan kappaletavarakuljetuksia Shanghain ulkopuolelta ei tällä hetkellä sallita. Shanghain sijaan voimme kuljettaa kappaletavaralähetykset Ningbon kautta.

Shanghain tuontiliikenne pääosin toimii, mutta myöhästymisiin on syytä varautua.

Lentorahti:

Shanghain lentokenttä on virallisesti toiminnassa mutta toimii erittäin rajallisella kapasiteetilla. Kuljetukset lentokenttäterminaaleihin tai lentokentältä vastaanottajien varastoihin ovat käytännössä pysähtyneet maantiekuljetuksien rajoitusten vuoksi. Lentorahdille etsitään vaihtoehtoisia reitityksiä muiden lentokenttien kautta.

Uutinen julkaistu alunperin 24.3.22, uutista päivitetty 12.4.22.

Kysymyksiä?

Ota yhteys ja löydämme sinulle varmasti sopivan ratkaisun.

Ota yhteys Merikuljetukset