Global Transport and Logistics
Valitse maa

Valitse maa

myDSV

UK:n tullausmenettelyjen tiukennuksia lykätään

Ison-Britannian hallitus on päättänyt lykätä tullausmenettelyitä koskevia uusia vaatimuksia, joiden piti astua voimaan heinäkuun 2022 alussa.

The Big Ben kuvattuna Thames-joen suunnasta

Syyskuussa 2021 julkaisemassamme uutisessa kerroimme, että useita aikatauluja, koskien EU:sta Isoon-Britanniaan lähetettyjen tavaroiden tuontivaatimuksia, on muutettu ja osa niistä tulee voimaan 1.7.2022 alkaen.

Ison-Britannian hallitus julkaisi 28.4.2022 lausunnon, jonka mukaan joitakin näistä vaatimuksista lykätään jälleen Venäjän ja Ukrainan konfliktin ja korkeiden energiahintojen vuoksi. Hallitus totesi, että tällä hetkellä ei olisi asianmukaista asettaa uusia hallinnollisia vaatimuksia, jotka saattaisivat aiheuttaa lisää häiriöitä satamissa ja toimitusverkostoissa nykyisten ongelmien lisäksi. Lue Iso-Britannian hallituksen koko lausunto.

Mitä tullausmenettelyjä lykkäys koskee?

Kaikki nykyiset käytännöt pysyvät edelleen voimassa. Seuraavia tarkastuksia ja vaatimuksia EU:sta Isoon-Britanniaan tuotaville lähetyksille, jotka oli suunniteltu otettavaksi käyttöön heinäkuussa 2022, ei panna täytäntöön:

  • ylimääräisten terveys- ja kasvinsuojelutarkastusten siirtäminen määränpäästä rajatarkastusasemille
  • vaatimus turvallisuusselvityksistä
  • vaatimus lisäterveystodistuksista ja kasvi- ja eläinperäisten tuotteiden lisätarkastuksista
  • jäähdytetyn lihan tuontikiellot ja rajoitukset

Uusi aikataulu tullausmenettelyjen tiukennuksille

Tänä vuonna ei oteta käyttöön uusia vaatimuksia koskien EU:sta Isoon-Britanniaan lähetettäviä tavaroita. Syksyllä Ison-Britannian hallitus julkaisee toimintamallin, jossa hahmotellaan uusi rajatuonnin valvontajärjestelmä. Tavoitteena on ottaa järjestelmä käyttöön vuoden 2023 lopussa.

Tutustu myös DSV Groupin tietopakettiin Brexitin vaikutuksista

Kysymyksiä?

Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Ota yhteys, löydämme tarvitsemasi ratkaisun.

Ota yhteys Road