DSV - Global Transport and Logistics

Useita lakonuhkia Euroopan satamissa

Neuvottelut useissa Saksan satamissa ovat pysähtyneet. Lakkoja odotetaan myös Belgiassa.

Kontteja satamassa verkkoaidan takana.

Neuvottelut useissa Saksan satamissa ovat pysähtyneet, mikä lisää uusien lakkojen riskiä, kuten viime viikolla nähtiin. Yleislakkoa odotetaan myös Belgiassa.

Lakkojen uhka tulee aikaan, jolloin satamissa on jo ennestään ruuhkaa enemmän kuin kausivaihtelulla voidaan selittää. Odotusajat ovat jo pidenneet, vaikka kiireisin kesäkausi ei vielä ole saavuttanut huippuaan.

BELGIA

Ammattiliitot ovat antaneet valtakunnallisen lakkovaroituksen maanantaiksi 20.6.2022. Samankaltainen yhden päivän lakko toteutettiin toukokuun lopussa. Lakon odotetaan vaikuttavan voimakkaasti Antwerpenin ja Zeebruggen satamiin, jotka huhtikuusta lähtien ovat toimineet yhtenä kokonaisuutena nimeltä Antwerp-Bruges. Vaikka lakko on vain yksipäiväinen, se tulee tuntumaan lisääntyvänä ruuhkana vielä pitkään.

Odotusajat ovat jo pidentyneet toukokuun lopun 33 tunnista kesäkuun 9. päivän 46 tuntiin. Näin ollen odotamme, että lakon seuraukset tulevat tulevina viikkoina näkymään lisääntyvinä viivästymisinä ja peruutuksina.

SAKSA

Hampurin satamassa koettiin 9.6.2022 satamatyöntekijöiden lyhyt työnseisaus. Siitä lähtien neuvottelut ovat olleet käynnissä. Kokemuksemme mukaan tämä lisää lakkojen riskiä Saksan tärkeimmissä satamissa (Hampuri, Bremerhaven, Wilhelmshaven). Lisäksi neuvottelujen aikana terminaalit toimivat tilanteessa, joka ei salli ylitöitä tai työajan joustavuutta. Tuloksena on, että vaikka varsinainen lakko ei toteudukaan, toiminta hidastuu silti merkittävästi.

Tuottavuuden lasku yhdistettynä lakon uhkaan ei juurikaan helpota tilannetta satamassa, joka jo nyt kärsii massiivisista ruuhkista. Näemme jo nyt viiveitä syöttöyhteyksissä, emmekä odota tilanteen paranevan lähiviikkoina.

Käynnissä oleville neuvotteluille ei ole vielä asetettu määräaikaa.

Seuraamme tilanteen kehitystä.

Kysymyksiä?

Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Ota yhteys verkossa tai soita p. 020 738 8388, löydämme yrityksellesi parhaan ratkaisun.

Contact us