Satamalakko Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa tiistaina 1.10.2024 alkanut satamatyöntekijöiden lakko on keskeytetty 15.1.2025 asti. Nykyistä sopimusta päätettiin jatkaa, joka antaa liitoille aikaa sopia uusi kuusivuotinen sopimus.
Tilanne 4.10:
Satamatyöntekijöiden liitto ILA ja Meksikonlahdella rannikolla toimiva työnantajien liiton USMX ovat päässeet alustavaan sopimukseen ja keskeyttävät lakon. ILA on suostunut jatkamaan töitä nykyisellä sopimuksella 15.1.2025 asti, joka antaa molemmille osapuolille lisäaikaa sopia uusi kuusivuotinen sopimus.
Tilanne 1.10:
Yhdysvalloissa satamatyöntekijät ovat aloittaneet lakon 1.10.2024. Lakko on pysäyttänyt 36 satamaa Yhdysvaltojen itärannikolla ja Meksikonlahdella. Lakko vaikuttaa merkittävästi toimintaamme Pohjois-Amerikassa.
Lakon sulkemia satamia ovat mm.
|
|
Lakko häiritsee merkittävästi toimitusketjuja, sillä yli 50 % Yhdysvaltojen konttituonnista kulkee satamien kautta. Aikataulu- ja reittimuutosten lisäksi lakko johtaa ruuhkautumisiin ja viivästyksiin myös terminaaleissa, varastoissa sekä maantie- ja rautatiekuljetuksissa.
Varustamot ovat asettaneet vientikieltoja Yhdysvalloista lähteville lähetyksille ja saapuvia konttilaivoja on uudelleenreititetty vaihtoehtoisiin satamiin.
Varustamot ovat ilmoittaneet ottavansa käyttöön lakkoon liittyviä lisämaksuja. Nämä kulut kuten rahtilisät, varastointimaksut, vaihtoehtoisten reittien rahtikulut jne. ovat rahdinmaksajan vastuulla ja ne veloitetaan kulujen mukaan.
Federal Maritime Commissionin (FMC) tekemän päätöksen mukaisesti konttivuokrat eivät kuitenkaan kerry, jos terminaalit eivät ole käytettävissä lakon vuoksi.
Voit seurata lähetyksiäsi myDSV-portaalissa. Tarvittaessa saat tietoa vaihtoehtoisista kuljetusmuodoista ja reitityksistä DSV-yhteyshenkilöltäsi. Pahoittelemme tilanteesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätietoja lakosta voit lukea DSV USA:n uutisista: https://www.dsv.com/en-us/about-dsv/press/news
Uutinen julkaistu 2.10.Päivitetty 4.10: Lisätty alkuun kappalle. Otsikko on päivitetty.
Kysymyksiä?
Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Ota yhteys verkossa tai soita p. 020 738 8388, löydämme yrityksellesi parhaan ratkaisun.